“Ostani tukaj,
pri meni,
sam ne moreš
ničesar vedeti,
se ničesar
naučiti; toda
obljubim ti,
kar prosiš, uničim,
kar zahtevaš,
sama sebe trgam
vedno znova;
in nikoli
ne pozabi, da
imava
skupno
skrivnost,
ujetnik si
prelomljene
obljube,
ujetnik v ledu,
potuješ prek
gorskega grebena,
po začrtani poti,
povsem napak
me bereš,
zaideš vstran,
vzemi me
s seboj, ne
moreš preživeti
v prostranosti
mojih misli,
nihče ne zmore,
postala bova
dva potoka,
ki ju rišemo
s prosto roko,
narisala sem te,
sama sem izrisala
otroka, toda
moški mi je roko
vklenil, zaprl mislim
pot, naredil
tudi iz mene
človeka, me
pustil samo,
zarisal obraz,
izginila sem kot
prah, čakam
nanj, saj
vendar vem, da
me ljubi
takšno, ti
si moje neuresničeno
življenje,
le da tega ne ve
nihče drug;
nikoli ne umrem,
sem voda, v kateri
plavaš, travnik,
na katerem počivaš,
sem vejevje,
ki te zakriva,
meso, ki ga ješ,
svež kruh, ki
ga režeš, izgineš
kot prah,
odtrgan kos si
brez mene,
poberem te,
vdahnem ti
življenje, nosim te
v telesu,
brcaš, s krvjo
v rokah, ostani
tam, tu so
še drugi
poleg tebe;
tema si,
igraš se v njej,
uničila te bo;
nesrečnika,
ne moreš ostati,
odidi že, nikar
se ne oziraj:
to tukaj,
ta posoda,
ta zemlja
je suha ruša,
sedi sem
in poj.”
iz finščine prevedla Jelka Ovaska
“Jää tänne,
minun luo,
yksin et voi
mitään tietää,
etkä mitään
opi; mutta
lupaan minkä
pyydät, rikon
minkä vaadit,
itseni rikon
yhä uudestaan;
äläkä ikinä
unohda, että
meillä on
yhteinen
salaisuus, ja
sinä olet sen
vanki, rikotun
lupauksen,
jäätikön vanki,
sinä kuljet
tunturin harjaa,
tutkit karttaa,
väärin päin
luet minua,
samoat vikaan,
ota minut
mukaan, et
selviä muuten
mieleni
maisemassa
ei mikään pysy,
silloin meitä
on kaksi puroa,
jotka piirretään
vapaalla kädellä,
piirsin sinut,
piirsin itse
lapsen, mutta
mies lukitsi
käteni, mielen
liikkeen, teki
myös minusta
ihmisen, jätti
minut yksin,
piirsi kasvot,
hajosin kuin
pöly, odotan
häntä, minä
tiedän toki, hän
rakastaa minua
sellaisena, sinä
olet toteutumatta
jäänyt elämäni,
eikä sitä tiedä
kukaan muu;
en ikinä kuole,
olen vesi jossa
uit, ruohomaa,
haudassa lepäät,
olen oksisto
joka sinut kätkee,
liha jota syöt,
tuore leipä jota
leikkaat, hajoat
kuin pöly,
revitty rieska,
ilman minua,
kokoan sinut,
puhallan sinuun
hengen, ruumiissa
sinua kannan,
potkit, verta
käsissä, jää
sinne, täällä
on muitakin
kuin sinä;
olet pimeys,
leikit sillä, se
tuhoaa sinut;
voi sinua,
et voi jäädä,
mene jo, älä
katso taakse:
tämä tässä,
tämä malja,
tämä maa
on rutikuiva,
istu tähän
ja laula.”
